When words can't tell...

(click to view the bigger picture)

Valitettavasti ylläoleva kuva on todellinen. Sen on kuvannut Munir Uz Zaman Bangladeshin vaatetyöntekijöiden mielenosoituksissa, muokkaus on omaa käsialaani. Jälkimmäinen kuva on H&M-mainoksesta muokkaamani uusi versio, "vastamainos".

Helsingin Sanomat kertoo seuraavaa mielenosoituksista:

"Muun muassa ruotsalaisketju Hennes & Mauritzille alihankintana vaatteita ompelevat työntekijät vaativat palkankorotuksia.Poliisi taltutti kapinaan nousseita työntekijöitä pampuilla, kyynelkaasulla ja vesiruiskuilla. -- Meneillään olevissa palkkaneuvotteluissa työntekijät vaativat takaisin myös rästissä olevia palkkoja. Lakkoilijoiden mukaan vaatetehtaat eivät ole reagoineet vaatimuksiin. "

"Bloody cheap" (verisen halpa) on viittaus kolmeen asiaan:
1) väkivaltaan, jolla oikeuksiaan vaativia ihmisiä kohdellaan
2) vaatteiden halpuuteen, joka perustuu sille että joku jossain joutuu kärsimään
3) sekä koko vastaavanlaisen bisneksen halpamaisuuteen (engl. cheap tarkoittaa sekä halpaa että epäreilua. bloody tarkoittaa paitsi veristä, myös verrattavissa esim. suomen kielen ilmaisuun "sairaan" tai "helvetin" halpaa); vaihtoehtoinen suomennos kuvalle olisikin "Helvetin epäreilua".






Sadly enough, the picture with the little boy and the police is real. It's from the factory workers' wage protests in Bangladesh, taken by Munir Uz Zaman, edited by me. The second picture is H&M's ad edited by me.

"Bloody cheap" refers to three things:
1) the shocking violence used against the workers who are only demanding for basic rights
2) the cheap prices of the clothes are based on suffering
3) to point out that the business itself is cheap (=unfair)
This is what the Guardian says about the protests:
"Children are caught up in clashes with police as at least 15,000 protesting garment factory workers block key roads in the Bangladeshi capital Dhaka, the latest in a string of protests over low wages and poor conditions. Police fired tear gas and used water cannons to disperse the workers, who sew clothes for some of the top names in western retail, after they blocked a major intersection in the north of the city"
guardian.co.uk

Kriittistä

tämä on vastine äskettäin lukemaani juttuun huuhaa-uskomuksia sekä koulukasvatusta koskien. huomaa kyllä, etten ole pitkään aikaan kirjoittanu mitään vastaavaa, lukioaikoina tää olis mennyt ihan rutiinilla mutta nyt piti tosissaan tapella että sai lauseet pysymään kasassa. varsinkin asian tiivistäminen oli pirun hankalaa. eikä suomenkielikään oikein enää meinaa sujua, yli puolet ajatuksista tulee englanniksi. harjoittelemallahan se varmaan siitä taas lähtee, pitäis kirjoitella enemmän "virallisia" juttuja...

(English translation to be published...)

Rakentava kriittisyys edellyttää laajakatseisuutta

Arno Kotro kommentoi 25.6. HS:n pääkirjoitussivulla julkaistussa ”Koulu ei kasvata huuhaa-kriittisyyteen” - kirjoituksessaan jyrkästi tiettyjen uskomuksien todenperäisyyttä ja tarpeellisuutta, sekä esitti kiinnostavan ehdotuksen lisätä kouluihin kriittisen ajattelun opetusta.

Kriittinen ajattelu on parhaimmillaan rakentava, mutta pahimmillaan rajoittava väline maailman ymmärtämiseen, jonka taitavaa käyttämistä kouluopetuksella olisi mahdollista tukea. Taitamattomasti käytetty kriittisyys voi kuitenkin helposti johtaa liialliseen skeptisyyteen, ennakkoluuloisuuteen tai toisten ihmiste elämänkatsomuksien arvottamiseen. Siksi tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten ja millä asenteella kriittisyyteen opastetaan. Kotron ehdotus ”koulun pitää herätellä miettimään, miksi uskon niin kuin uskon” on sinänsä hyvä. Jos filosofianopettaja kuitenkin jo keskustelunavauksessaan toteaa tylysti myös, että ”huuhaata ei tarvita mihinkään”, on koko aiheen käsittely vaarassa jäädä valitettavan mustavalkoiseksi.

Selittämättömiin ilmiöihin uskomisen taustalla on yleensä henkilökohtainen kokemus tai tunne, jota on tietenkin hankala todistaa tieteellisesti. Tällaiset uskomukset eivät kuitenkaan hylkää tieteelliseen tietoon perustuvaa maailmankuvaa, vaan parhaassa tapauksessa täydentävät sitä. Samoin kuin taide, myös mystiikka voi tuoda harrastajalleen paljon arvokkaita elämyksiä. Niinsanottuihin huuhaa-uskomuksiin liittyy jo nyt valtavasti ennakkoluuloja, minkä vuoksi moni peittelee elämänkatsomustaan leimautumisen pelossa. Näiden ennakkoluulojen ruokkiminen ja henkilökohtaisen henkisyyden määrittely ”huuhaaksi” tuskin ovat sellaisia tehtäviä, joihin koululaitosta tulisi valjastaa. Yksipuolinen asenne näkyy Kotronkin tavassa niputtaa kaikki epätieteellinen lentävistä lautasista reikihoitoihin saman hömppäkategorian alle.

Huuhaatakin on monenlaista - viikkolehtien horoskoopit ovat hyvä esimerkki uskomuksien kaupallistamisesta, eikä niillä ole juuri mitään tekemistä alkuperäisen astrologian kanssa. Vaikka ”huuhaalla” myös rahastetaan, Kotron mainitsema vaihtoehtohoitojen ”iso bisnes” on todellisuudessa hyvin pientä verrattuna länsimaiseen lääketeollisuuteen, joka kaikessa tieteellisyydessäänkin on saanut joitakin hyvin epämiellyttäviä ja korruptoituneita piirteitä (olkoon tieteellistä tai ei, minusta ihmisten hoitamisen muuttaminen kylmäksi bisnekseksi on aina moraalisesti arveluttavaa). Vaihtoehtohoitojen tieteellinen tutkiminen on luonnollisestikin ongelmallista ja näyttö vähäistä, mutta jos joku uskoo reikiin ja kokee sen edistävän hyvinvointiaan, en näe siinä mitään erityisen haitallista tai torjuttavaa.

”Huuhaa-kriittisyyden” sijasta pitäisin tärkäenä sitä, että koulussa tarkasteltaisiin erilaisia uskontoja ja uskomuksia historiallisesta ja poliittisesta – ja miksei filosofisestakin – näkökulmasta. Lisäksi erityisesti mediakriittisyyteen kasvattamisen voisi aloittaa jo peruskoulussa, media ja viihdemaailma kun taitavat lopulta olla ne nykyhetken suurimmat huuhaan tuottajat.

Jokaisen olisi hyvä oppia ymmärtämään tieteellisen ja kokemuspohjaisen tiedon ero, mutta jälkimmäisen vähättelevä leimaaminen hömpäksi ei ole hedelmällinen lähtökohta evästää oppilaita taitavaan ajatteluun. Taitavuutta on se, että kykenee käsittelemään ja hyödyntämään elämän monipuolisuutta. Oppilaita tulisi kannustaa arvostamaan tieteen ohella myös henkilökohtaista tunneperäistä näkemystä, sekä ymmärtämään, ettei näiden tarvitse olla toisiaan poissulkevia asioita. Tämä tarjoaisi parhaat puitteet sellaisen maailmankuvan muodostamiselle, joka on samanaikaisesti sekä jaettu että henkilökohtainen.

juhannus

A typical question heard in the Finnish summer night, and a demonstration of the responses by very old, the old, and the present me:

A strange guy: "Hey baby, can i love you tonight?"

The very old me: "...." (blushing and looking away)

The old me: "Stop calling me baby and go fuck yourself!"

The present me: "Yes, everyone can love me. Just not physically."

Strange guy: "What?? Do you mean that the mental one feels better?"

Me: "Yes, it's great. You should try it!"

Hmm, I still seem to draw the same kind of attention, but at least my own reactions have developed a little bit. Besides, this time it was quite a simple honest innocent question. Who wouldn't need love?

I hope he finds it somewhere.

jan

prahalaisen puiston mustikkapuun juurelle lasketut unet ovat tänään luettavissa tämänkin naisen kasvoilta näennäisen levottomuuden alta

XXX is the new happy

time for shopping...


my mind is rushing like crazy.
(maybe i am)



this morning i got a call from mumbai. is it too much to say that i love hearing a familiar voice from a place that feels like another universe?

tomorrow i'll start fasting. and fast writing. must. put. these. thoughts. into. paper. then. into. action. period.


(ps. i'm sorry for the embarrasing quality of the writing here which seems to be getting worse and worse as the sun grows brighter and brighter and my heart starts to sing more and more melodies. fuck words, like one well-bearded person would say. no, i'm not talking about marx...)



love you all

i can't identify myself as a part of any "group" anymore. i'm not a student, not a photographer, not a traveller.
nor am i an activist, anarchist, artist, hippie, nomad. all of these "genres" seem just as narrow as all the other boxes. then what is there really outside the box? nothing? air? spirits? have i become dead, non-existent?

it's a real paradox: the first step into "finding yourself" is realising that you can never be searching for yourself.
no one is ever fully complete. so where is this big process called life going? where is it taking me, or am i supposed to take it somewhere?
do we ever find answers or do we just stop asking questions at some point?


let me explain about the box thing. for example, these "alternative" circles here seem somehow so closed... the division between "us" and "them" is just as clear as within the so-called normal people that we are so much blaming for being so fucking narrow-minded.

how can we ever change the world if we only want to change it for ourselves? we are taking this role of "the fighters" and those others just don't understand a thing...and moreover, we don't even WANT them to understand. we want to have them to be blamed for everything, to be the damn scapegoats. we want to be in this group, with likeminded people, making stuff and doing things and organizing actions only for ourselves. what are the reclaim the street parties that i see here? partying with your friends, giving the finger at your enemies. getting support for your own ideologies and beliefs, getting your own speciality and existence approved. supporting your own ego by glorifying your own life choices compared to "the others"?
i don't think this division is doing any good to anyone.

i want to find another way.

to be able to care for others, one needs to be feeling well. so by increasing each individual's wellbeing we could increase the general "loving&caring&sharing" in the world. how to do this? i want to find out.
i don't really believe in aggressive actions anymore... what can we achieve by interrupting big conferences or chaining ourselves into the powerplants?
ok, it does give the power "back to the people", delivers a certain message and raises conversation, but who listens to this message? i'm afraid these acts will only separate "us" from "them", creating this gap between activists and the so-called normal people. especially when it's not in our control how the message will in the end be delivered to the majority, because most of them will only see what the tv shows them and hear what the news tell them. and we already know how these messages are being delievered in the mainstream media.
these reports are only creating negative image about the whole concept of activism. they are making basic human rights, such as demonstrating, look illegal and suspicious. the majority will want to separate themselves from such negative acts and therefore also the ideas behind the acts.

besides, it's much easier not to think, not to be conscious, and to remain inside the box (either one of the many boxes).
why would you care for anyone else when you have your own mess to clean? i suppose when one is healthy and happy they can start thinking about others more and more. and by spreading happiness they will again become happier and happier in their own lives. basically, this could be like a giant snowball of happiness rolling around the world.
but we need to stop thinking with terms like "us" and "them" and only sharing the happiness within our own circles. why would we want to exlude the majority if the aim is to fulfill more than just our own egoistic needs?

i'm working on a concept based on these thoughts, and sooner or later they will be put into a bit clearer words and hopefully some physical changes will follow. what, how, when - let's get back to that.


peace,
isla

9

the darkest time of the night, but still i know that the sun will rise again in a couple of hours.
just a few words in my head; significant and yet irrational words rising from the past, hopefully showing the future.

another nine days have passed. nine days spent in the basement, painting, writing, taking care of people i love (this is really something.)
the funniest collection of people around; techno music, arabic prayer calls, neurotic cleaning, grandmothers, dreadlocks, a newborn baby, online gaming and the most stereotypical finnish middle-aged man living under the same roof.
now that's what i call craziness.
(amsterdam was nothing compared to this).

so many choices, so many possible paths, so much love to give, so many potential futures.
am i a prisoner of my own freedom?